Archive for the 'sekoilu' Category

Eksynyt tetrispala toipuu kokemuksistaan Smökissä

eksynyt Tetris-palaYksin Dipolista harhailemasta tavattu tetrispala on otettu TS-partion toimesta kiinni perjantaina alkuillasta. LiveTetrikseen kaksi päivää etuajassa saapunut sininen L-palikka ei löytänyt tapahtumasta lajitovereitaan. Inhimillisen erehdyksen vuoksi korttipelisalin ja Keltsun välisiin rappusiin kiintynyt palikka tukki liikennettä ja aiheutti muille kävijöille vaaratilanteen.Silminnäkijöiden mukaan palikka oli löydettäessä hyväkuntoinen ja iloinen. Paikalle saapuneet pulmanpoistajat joutuivat käyttämään palikkatukkeen poistamiseen fyysisiä suostuttelukeinoja. Tämän jälkeen hämmentynyt ja itkua tuhertava pala vietiin Smökkiin lepäämään, jossa se toipuu vielä lauantain ajan TS-operaation jättämistä traumoista. Toivon mukaan kuntoutunut sininen pala pääsee ottamaan osaa sunnuntaiseen LiveTetris-peliin.

Teksti: Suvi Korhonen
Kuva: ConTextin kuva-arkisto (Interweb) 

Pomppulinna peruttiin terroriuhan vuoksi

– Conitea palkkaa James Bondin metsästämään sabötöörejä

(DIPOLI) Tänä vuonna emme saa nauttia onnellisista pomppivista goottitytöistä ja -pojista. Pomppulinnan tilaus peruttiin viime tipassa terrori-iskun pelossa. ConTextin saamien tietojen mukaan Interpolin etsintäkuuluttamista rikollisista koostuva ryhmittymä uhkasi räjäyttää Venäjältä ilmaa linnaan pumppaavan kaasuputken.

Uhkavaatimuksista huolimatta tilanne Infotiskin tuntumassa vaikutti perjantaina päällisin puolin rauhalliselta. Asiakaspalvelijan hymy peitti tilanteen todellisen hirveyden kävijöiltä. Troubleshootereiden valmiustila on nostettu toistaiseksi oranssiin; vuoron aikana ainakin yhden on jäätävä miehittämään infotiskiä muiden kadotessa vessaan tai kahville.

Järjestäjien pettymykseksi tämäkään ei raakalaisille riittänyt. Seuraavassa kiristyskirjeessä sabotöörit vaativat myös discolarpin perumista. Conitea ei voinut kuin taipua ja ottaa vastaan tarjotut lahjukset. Lahjoituksena saadut kuusi tonnia hiekkaa päätettiin käyttää Dipolin maaston maisemointiin.

Troubleshooterpomo Whooops pyysi Tapahtuman aattona virka-apua Euroopan Unionin TS-ministeriöltä. Kaasuputke pitkin paikalle saapuva nopean toiminnan yksikkö 007 on määrä henkivartijoineen listiä terroristit siististi ja silminnäkijöitä jättämättä. Espoon poliisilla ei pitäisi olla asiaan nokan koputtamista.

Teksti: Suvi Korhonen

PIKKU-UKOT JA MUTANTTIHIRVIÖT VALTASIVAT YLÄKERRAN!

”Ne jyrää meitin!”

Nämä ajatukset velloivat mielessä, kun taistelin tietäni yläkerran osaston halki. Pöytätila oli kadonnut vihreän maton alle ja pikku-ukkojen armeijat riehuivat ympäri jokaista mahdollista pöytäsenttimetriä.

Verihurmaa lituskamaastossa

Lahtausta kolmeulotteisessa maastossa

Pakoyritys Kaubamajaan ei tuottanut tulosta: jopa entistä kaameammat hirviöt jymistelivät pitkin pöytää!

Kahdeksanjalkainen hirviöhevonen

Korskuva kammotuskoni

Auditorio täyteen – aiheet, jotka takaavat yleisömenestyksen!

auditorio tulvehtiiOhjelmastahan conissa on aina pulaa. Tässä vinkkejä niille, jotka haluavat tehdä ohjelmaa, joka todella kiinnostaa yleisöä. Riittää, että valitset ohjelmanumerollesi kiinnostavan aiheen, esimerkiksi:

  • ALASTOMUUS ANIMESSA
  • ALASTOMUUS LARPEISSA
  • ALASTOMUUS ROOLIPELEISSÄ
  • ANIME LARPEISSA
  • ANIME, HENTAI JA COSPLAY
  • GOTHLOLI -PELIT
  • KISSATYTÖN ROOLIPELAAMINEN LARPEISSA
  • KISSATYTÖT JA SEKSI ANIMESSA
  • KISSATYTÖN COSPLAY
  • SEKSIKKÄÄT ALUSASUT ROOLIPELEISSÄ
  • SEKSI ANIMESSA
  • SEKSI ROOLIPELEISSÄ
  • SEKSI LARPEISSA
  • COSPLAY ROOLIPELEISSÄ
  • COSPLAY LARPEISSA
  • VÄKIVALTA JA SEKSI ROOLIPELEISSÄ

Itse asiassa… ota sanat alastomuus, anime, cosplay, gothloli, hentai, seksi, kissatytöt, roolipelit, larp jne. ja yhdistele niitä sopivasti. Saat satoja yhdistelmiä, joista jokainen täyttää auditorion! Eli siitä vaan suunnittelemaan ensi vuoden ohjelmaa.

Jos taas auditorio toisaalta halutaan aivan tyhjäksi, niin tässä muutamia ehdotuksia:

  • PANEELI: FORGELAISUUS VS. OLD SCHOOL
  • PANEELI: GAMISMI, NARRATIVISMI JA SIMULATIONISMI
  • SUOMEN TOLKIEN-SEURAN CON-TAPAAMINEN; VUODEN AKTIISIVIN SMIAL PALKITAAN!

Teksti: Niilo Paasivirta

’Net societies meet in Ropecon 2007

A general picture of a meetMany RPG societies exist in the Internet in form of web rings, forums and IRC channels. Earlier cons have had sfnet.harrastus.pelit.rooli meetings, and other groups have met as well. One such society — both rpg.net forum and #rpgnet channel — met in Ropecon 2007 on Saturday afternoon.

Guests from Sweden and LithuaniaIt wasn’t the first time this group – known in an informal fashion as the ”Finnpack” –had met: the first meeting was in Ropecon 2004. This time, however, was exceptional, as it turned out that we had lured several foreigners in as well. Guests from Great Britain, Lithuania and Sweden graced the meeting with their presence.

The meeting was very jovial and various refreshments were enjoyed: from innocent soda to sinful beer and delightful white wine. Various foods were also consumed, and then the gathering made a major discovery.

Notable archaeological find

Fossilized pizzaOne of the gathering members returned from the restaurant’s counter with a remarkable find: a fossilized pizza. A major argument broke out regarding the nature of the find: one-third argued for a pizzarang (a device thrown like a boomerang), another third said that it was sharpened originally and needed a new haft to work like an axe, and the last third guessed that the remains of the ancient pizza was a sacred ritual item used in fertility rituals. An inquiry at the check-out resulted the waitress reaquiring the item, and handing an inferior, soft triangle to hungry con-goer. ConText suspects that she may have been in cahoots with the black-dressed pair of men who showed up earlier after our inquiry regarding the nature of floating objects observed earlier on Saturday morning.

Frustraatio kasvatti androgyyniulokkeen otsalohkoon

genitaali otsassaKuten arvata saattaa, Ropeconin työvoimavastaavan osa ei ole kuunaan ollut helppo. Tänä vuonna tuota ristiä kantavan Semilian kohtalo näyttää vielä tavallistakin tuskaisammalta.

Ainakin tilapäiseen androgyniaan johtaneen ongelman luonnetta ei voine tarkemmin verbaalisesti kuvailla ainakaan uhmaamatta tiedotusvastaavan mahtikäskyä. Oheinen otos Takahuoneen hämystä kertonee kuitenkin kaiken tarpeellisen stressin aiheuttamasta, tällä kertaa poikkeuksellisen konkreettisesta psykosomaattisesta oireyhtymästä.
Kuva: Suvi Korhonen

Pääjärjestäjä luotsaa conia lemmensatamaan

Lemmenlaivan kapteeniErotomaanisesta elämänasenteestaan tunnettu Ropeconin pääjärjestäjän puolikas Jukka Seppänen on tänä vuonna Lovecon-teeman kunniaksi sublimoinut viettitoimintonsa tälläytymällä Lemmenlaivan kapteeniksi. Con-järjestäjien lauantaisen iltapäiväkooman Dipolin pahamaineisessa Takahuoneessa keskeyttää ilmoille kajahtava 1970-luvun tv-sarjan siirappinen tunnussävelmä. Väkijoukko hiljenee. Kokovalkoisiin tälläytynyt meriupseeri marssii huoneeseen lei kaulansa ympäri kiertyneenä.

Ilmiselvästi uusi ulkomuoto on con-luotsille mieluinen. Olisiko tässä peräti alkusyy conin tämänvuotisen lemmenteeman takana? Mikäpä olisikaan luottamusta herättävämpi rooli kuin leppoisasti myhäilevän kapteeni Stubingin luokseenkutsuva isähahmo?

LENTÄVIÄ ESINEITÄ LAUANTAIAAMUSSA!

Silminnäkijän kuvauksen perusteella laadittu kuva.Järkyttynyt conityöntekijä raportoi aamuisista kauhunhetkistään ConTextin takahuoneessa:

“Olin aamukuuden aikaan liikkellä, kun näin ne taivaalla. Kaksi valtaisaa, pyöreää suurta esinettä lipui aavemaisen hitaasti ja täysin hiljaa halki taivaan. Niissä oli keltaisia valoja ja olen varsin varma, että ihmisenkaltaisia hahmoja liikkui esineiden mukana. Välillä kuului kammottavaa kohinaa, kun nämä aeronauttiset objektit lipuivat taivaalla.”

ConTextin tieteellinen toimituskunta tenttasi conityöntekijää lisää heti kun hän oli toipunut sielullisesta shokista ja olemme vakuuttuneita siitä, että kysymyksessä ei ole humalatila, juoppohulluus, väsymyksen aiheuttamat hallusinaatiot tai Venuksen valon heijastuma suokaasusta.

Erilaisia teorioita näiden eriskummallisten palleroisten luonteesta on jo ehditty spekuloida: muutama teoria kannattaa ulkoavaruuden olentojen saapumista ostamaan itselleen kopion uusimmista roolipelituotoksista (emme ole kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen olentojen alkuperästä) ja kilpaileva teoria väittää esineiden olevan kuumaa ilmaa, joka nousee ylös Dipolin alueelta.

Emme valitettavasti ole saaneet yhteyttä Suomen johtaviin tutkijoihin, joten joudumme tyytymään näihin hämäriin ConText-toimittajien teorioihin. Seuraavaksi yritämme ottaa yhteyttä Yhdysvaltain tutkijoihin mysteerin selvittämiseksi… hetkinen, ovella on kaksi mustaan pukuun pukeutunutta miestä, ovat varmaan ohjelmiston työntekijöitä joiden kanssa jaamme tilat, pitää päästää heidät ensin sisälle…

Tiedotus pelkää skandaalia!

Star Wreck saa silmät kiilumaan Kuten arvata saattaa, ConTextin siirtyminen globaaliksi tietoverkonpainoksi ei ole sujunut täysin vaikeuksitta. Toimituksen alkuperäinen visio oli työskentely suoraan uljaan ropecon.fi-brändin alla, mutta tällainen pyyntö ei saanut con-ylläpidon taholta lainkaan vastakaikua.

Seuraavaksi korskein vaihtoehto oli itsenäisen blogin perustaminen vailla glamoröösiä verkkoaluetunnusta. Tämä toki onnistui, mutta miten saada online-presenssi takomaan myriadein conin-kävijöiden otsalohkojen vielä toimintakykynsä säilyttäneitä synapseja?

Ropeconin tekninen ylläpito avoimesti ja suoranaisesti kieltäytyi linkittämästä ConTextin verkkolehteä con-sivuston näköalapaikalle, syistä joita saatamme vain arvailla. Pyyntö kuitenkin edelleenohjattiin tämänvuotiselle tiedotusvastaavalle, roolipelikirjailija Mike Pohjolalle. Vihdoin, vihdoin alkoi väräjävä toivonsäde kajastaa hankkeemme yllä! Kenties Pohjola tunsi laatujournalismin omaksi asiakseen?

Täysin varauksetonta ei con-tiedotuksen avosylisyys kuitenkaan ollut, sillä Pohjola liitti armolahjaansa seuraavanlaisen ehdon:

”Harras toiveeni on, että ConTextin toimitus muistaa, että roolipelifestareidemme kotisivuja lukevat silmä kovana myös 11-vuotiaiden kävijöiden vanhemmat sekä skandaalihakuiset
suurmediat :)”

Muistakaamme siis tämä ohje ja käyttäytykäämme vanhempaimme silmille soveltuvasti. Sillä siitä mikä ei totta ole, ei voi ConTextkaan kirjoittaa, eihän?